Digitaalinen asuntokauppa käynnistyi tammikuussa rauhallisesti, ja asuntoja ostettiin sähköisesti vähemmän kuin vuoden 2025 lopulla. Kokonaisuutena sähköinen kaupanteko lisääntyy kuitenkin jatkuvasti, sillä edellisvuoden tammikuuhun verrattuna digitaalisten asuntokauppojen määrä kasvoi lähes viidenneksellä.
Kiinteistönvälittäjät tekivät tammikuussa 2026 yhteensä 1 761 digitaalista asuntokauppaa. Kaupoista 1 461 kappaletta oli asunto-osakkeiden kauppoja ja 300 talojen, tonttien ja muiden kiinteistöjen kauppoja. Lukemat jäivät kokonaisuutena verkkaisiksi, sillä viime syksyn huippukuukausiin verrattuna kauppoja syntyi noin tuhat kappaletta keskimääräistä vähemmän.
Viime vuoden tammikuuhun nähden digitaalisten kauppojen määrä on kuitenkin kasvussa. Muutos on erityisen suuri kiinteistökaupoissa, joita solmittiin lähes 50 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Sähköinen asunto-osakekauppa lisääntyi sekin 13 prosenttia, ja yhteensä digitaalisia asuntokauppoja tehtiin 18 prosenttia vuoden takaista enemmän.
“Digitaalisten asuntokauppojen määrä kasvoi viime vuonna jopa odotettua enemmän. Tammikuu taas on perinteisesti rauhallinen kuukausi asuntokaupassa, ja se näkyy myös sähköisessä kaupankäynnissä. On silti hienoa huomata, että kiinteistönvälittäjät ovat innostuneet solmimaan myös kiinteistökaupat sähköisesti selvästi entistä useammin”, kommentoi Digitaalinen asuntokauppa DIASin liiketoimintajohtaja Niilo Ursin.
Lisätietoja
Niilo Ursin
Liiketoimintajohtaja, Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
+358 40 539 8902
niilo.ursin@dias.fi