DIGITAALISEN ASUNTOKAUPAN TILANNE 13.2.2024

Digitaalisen asuntokaupan osuus nousi joulukuussa 49,3 prosenttiin kaikista välittäjien tekemistä asunto-osakkeiden kaupoista. DIAS-kauppojen osuuteen joulukuussa vaikutti erityisesti ensiasunnon ostajien suuri määrä.

Joulukuu nousi DIASin kaikkien aikojen vilkkaimmaksi kauppakuukaudeksi

Joulukuu sekä etenkin joulukuun loppu on tyypillisesti Suomen asuntokaupassa hiljaista aikaa. Joulukuussa 2023 asuntokauppaa käytiin vilkkaasti kuitenkin vuoden viimeisiin päiviin asti.

— Hallituksen varainsiirtoveromuutos piristi asuntokauppaa merkittävästi joulukuussa, koska veroedun sai vain, mikäli kauppa allekirjoitettiin ennen vuodenvaihdetta. Uskon, että digitaalinen asuntokauppa helpotti monen välittäjän sekä kaupan osapuolen arkea, kun keskellä joulun kiireitä ei tarvinnut matkustaa pankkiin solmimaan kauppoja, toteaa DIASin liiketoimintajohtaja, Eero Talonen.

DIAS on asuntokaupan digitaalinen kaupankäyntijärjestelmä, joka kokoaa yhteen asuntokaupan kaikki osapuolet. Järjestelmän avulla asunto-osake- tai kiinteistökaupat voidaan toteuttaa ilman käyntiä pankissa. Ensimmäinen DIAS-kauppa tehtiin kesällä 2019 ja palvelun suosio on kasvanut vakaasti tästä lähtien.

Merkittäviä laajennuksia kiinteistöjen DIAS-kauppaan

Kiinteistökaupat on ollut mahdollista toteuttaa DIAS-kauppana keväästä 2022 alkaen. Vuotta myöhemmin tuki laajeni kattamaan myös vuokraoikeuksien digitaaliset kaupat. Parhaillaan kehityksen alla on tuki muun muassa määräosien DIAS-kaupalle, joka kasvattaa mahdollisten kiinteistöjen DIAS-kauppojen määrää jopa 20 prosenttiyksikköä. Laajennuksen julkaisua odotetaan kevään aikana.

Digitaalista asuntokauppaa kehitetään yhdessä alan sidosryhmien, kuten kiinteistönvälittäjien, välitysjärjestelmien, pankkien ja viranomaisten kanssa. Yhteisenä tavoitteena on helpottaa asuntokauppojen toteuttamista Suomessa.

Lisätietoja:

Eero Talonen
Liiketoimintajohtaja, Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
040 865 5616

Medialle:

Kuvat ja logot